Jo perinteeksi muodostunutta Tevaniemen Kyläseuran rantatapahtumaa vietettiin kauniin aurinkoisessa säässä Tevaniemen uimarannalla lauantaina 24.7.koronasuositukset huomioiden. Osallistujia oli n.35 henkilöä (paikallisia ja kesäasukkaita).
Kyläseuran puheenjohtaja Paavo Keskiruusi piti tervetulopuheen. Hän kertoi Kyläseuran käytännön toiminnasta mm. että seura muistaa kylillä syntyneitä lapsia kynttilänjalalla. Tänä vuonna muistetaan Tuure Kuorttia perheineen.
Osallistujat saivat nauttia järveltä veneestä soitetusta Juhani Mustakankaan alttosaksofoni musiikkiesityksestä ja paikallinen kirjailija Pekka Tuulenkylä esitteli
tapahtumassa kirjojaan.
Kyläseuran aktiivijäsenet pitivät tilaisuudessa puffettia, josta sai kahvia, mehua, makkaraa, lettuja ja muita herkkuja.
Lapsille ja lapsenmielisille tapahtumassa oli kasvomaalausta, kuvan sai myös jalkaan ja käteenkin. Suosituimmiksi kuviksi osoittautui emojit, pääkallot, hedelmät ja käärmeet.
Sofia ja Karoliina Marttila olivat
rakentaneet tapahtumaan keppihevosradan. Radan kierrettyään, jokainen osallistuja sai muistoksi ruusukkeen. Keppihevosradalla nähtiinkin vilskettä, kun rataa innostuttiin kiertämään uudestaan ja uudestaan.
Illan edetessä kisailtiin frisbeegolfin puttausheittojen parissa. Tänä vuonna voiton kisassa vei Aki Mäkelä tuloksella 7/10.. Lopuksi pidettiin perinteiset pienarpajaiset.
Iso kiitos Leppäkosken Sähkö, LähiTapiola, HalpaHalli, Pekka Tuulenkylä ja Oili Hiitelä tuestanne arpajaispalkinnoissa.
Tevaniemen Kyläseuran väki toivottaa kaikille Terveyttä ja aurinkoista loppukesän jatkoa!
29.11.2020 Tevaniemen Joulunavauksessa Lumian kuuseen sytytettiin valot valaisemaan koko kylää, myös Tevaniemen Maamiesseurantalolle sytytettiin kyntteliköt. Lumian kuuselta siirryttiin laulamaan joululauluja Nikulan pihamaalle, jossa nauttiin glögiä. ISO KIITOS KAIKILLE MUKANAOLLEILLE JA JÄRJESTELYISTÄ VASTANNEILLE! MUKAVAA JOULUN ODOTUSTA KAIKILLE TOIVOTTAA TEVANIEMEN KYLÄSEURAN VÄKI!
Tevaniemen rantajuhlaa vietettiin hienossa säässä Tevaniemen uimarannassa pe 9.8.2019. Tapahtumassa ratkesi Tevaniemen tikkamestarit, sekä heinät seipäälle kisassa Tevaniemen heinähattu ja heinähuivi. Tapahtumassa oli myös yhteislaulua ja arpajaiset. Lapset pääsivät keppihevosradalle, josta jokainen kiertäjä sai ruusukkeen. Frisbeet myös lensivät kaikilla tosi hyvin. Iso kiitos kaikille, jotka olitte apuna järjestelyissä, sekä teille jotka vietitte aurinkoista iltaa kanssamme!
(LISÄÄ KUVIA TAPAHTUMASTA LÖYDÄT TEVANIEMEN KYLÄSEURA RY FACEBOOK SIVULTA).
Tevaniemen Kyläseura muisti 28.4.2019 ihanin kristallikynttilänjaloin uusia kyläläisiä Ruusaa, Emiliaa ja Toivoa(ei kuvassa). Onnittelut uusille kyläläisille ja heidän perheilleen
Tevaniemen Maamiesseurantalolla sunnuntaina 5.8.2018 vietettiin koko perheen tapahtumaa. Talo täyttyI iloisista perheistä touhuilemaan SuperSamin, Lumiukon ja Hämähäkkimiehen kanssa. Kyläseuran puffetista sai monenlaisia herkkuja, myös hattaraa. Tapahtumassa oli kasvomaalausta. Kiitos kaikille mukanaolleille!