Sata-Häme Soin Elosoittoa vietetään Ikaalisissa 13.-15.8.2021. Luvassa on kaksi musiikin täyttämää päivää Festivaalipuistossa, Omalla Tuvalla ja Ikaalisten kirkossa.
Kymmenvuotista taivaltaan juhliva Tango del Norte juhlistaa Astor Piazzollaa, jonka syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Ainoan Suomen vierailunsa tangon suuri uudistaja Piazzolla teki Sata-Häme Soi -juhlille 30 vuotta sitten.
Ainutlaatuinen urkujen ja 2-rivisen yhdistelmä vie kuulijansa kansanmusiikin, taidemusiikin ja jazzin jännittävään yhdistelmään Bellows & Pipes konsertissa Ikaalisten kirkossa.
Festivaalipuistossa tavataan kahden vuoden tauon jälkeen. Lauantaina päivällä harmonikkaorkesterit ja pienemmät kokoonpanot eri puolilta Suomea viihdyttävät festivaaliyleisöä. Perjantaina rokataan ja lauantaina tanssitaan. Lavalle nousee niin uusia kuin vanhoja tuttavuuksia, joiden musisoinnin tahdissa olo on kepeä.
Sunnuntaina kokoonnutaan Festivaalipuistoon viettämään Ikaalisten Päivää. Musiikkiohjelman lisäksi luvassa on mm. viime vuonna tarkistetun Ikaalisten kansallispuvun esittely.
Festivaalin ohjelma on luettavissa TÄÄLTÄ.