Siirry sisältöön

KUULUTUS

TEVANIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVAN KAAVAEHDOTUKSEN NÄHTÄVILLÄOLO (MRA 19§ JA 20§, AKL 65§)

Tevaniemi Wind Oy suunnittelee Tevaniemen alueelle tuulivoimahanketta. Hankealue on valtatien 3 itäpuolella Tevaniemessä, ja se sijaitsee noin 9 km kaupungin keskustasta pohjoiseen. Hankkeessa on tarkoitus mahdollistaa enintään yhdeksän tuulivoimalan ja niihin liittyvien huoltoteiden ja maakaapeleiden rakentaminen. Voimaloiden suunniteltu kokonaisteho olisi noin 72 MW, yksittäisen tuulivoimalan tehon ollessa noin 8 MW. Voimaloiden maksimikorkeudeksi on suunniteltu 280 metriä, voimalan roottorin halkaisijan ollessa 180 metriä. Tuulivoima-alue on kooltaan noin 1 250 ha. Osayleiskaava laaditaan Alueidenkäyttölain 77 a §:n mukaisena kaavana siten, että rakentamisluvat voidaan myöntää suoraan osayleiskaavan perusteella.

Ikaalisten kaupunginhallitus on päättänyt kokouksessaan 04.05.2026 § 81 asettaa Tevaniemen osayleiskaavaehdotuksen nähtäville. Kaavaehdotus on nähtävillä 20.05.2026 – 22.06.2026 välisen ajan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, kaupunginkirjastolla (Poppelikatu 10) ja teknisellä toimistolla (Kolmen airon katu 3), sekä Ikaalisten kaupungin verkkosivuilla.

Kaupunkilaisilla ja muilla osallisilla on mahdollisuus esittää mielipide kaavaehdotuksen nähtävilläolon aikana 22.06.2026 mennessä sähköisesti osoitteella kanslia.teknisetpalvelut@ikaalinen.fi tai postitse osoitteella Ikaalisten kaupunki, Kaupunginhallitus, Kolmen airon katu 3, 39500 Ikaalinen.

YLEISÖTILAISUUS

Osayleiskaavaehdotusta koskeva yleisötilaisuus järjestetään torstaina 04.06.2026 klo 17.00–19.00 Altin Salissa, Eino Salmelaisen katu 20, 39500 Ikaalinen. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu klo 16.30–17.00. Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etänä Teams-yhteydellä. Osallistumislinkki tulee saataville kaupungin verkkosivuille (www.ikaalinen.fi)

LISÄTIEDOT
Hanketoimija
Tevaniemi Wind Oy, c/o OX2 Finland Oy
Hanna Vaahtera, puh. 050 351 4552, hanna.vaahtera@ox2.com

Kaavoituksesta vastaava konsultti
Sitowise Oy, Linnoitustie 6, 02600 Espoo
Timo Huhtinen, puh. 040 542 5291, timo.huhtinen@sitowise.com

Ikaalisten kaupunki
Kaavoittaja Mika Wallin, puh. 044 730 6232, mika.wallin@ikaalinen.fi
Ikaalisten kaupungin kotisivut www.ikaalinen.fi

Ikaalisten kaupunginhallitus

Kuulutus Tevaniemi Ehdotus (pdf)