SIJAINTI
Tevaniemi on aktiivinen kylä Kyrösjärven rannalla. Ryhmiksemme toimii Tevaniemen koululla. Koululla on luokat 1 – 6 sekä esikoulu. Koulun puolella liikuntatilat ja kirjasto ovat myös käytössämme.
Ryhmiksessämme on hoidossa alle kouluikäisiä ja esikoulua käyviä lapsia. Viikottaiset laulutuokiot eskarilaisten kanssa ja koulumaailman seuraaminen läheltä helpottavat lasten siirtymistä esikouluun ja myöhemmin kouluelämään.
Pihassamme on myös paljon viinimarjapensaita, joista syksyisin voimme syödä marjoja sellaisenaan sekä säilöä niitä talveksi. Grillipaikka pihassamme on käytössä kesät talvet. Alakerrassa voimme saunoa halutessamme (perinteenä mm. joulusauna).
Talvisin harjoittelemme luistelemista koulun pihassa olevassa kaukalossa ja hiihdämme viereiselle pellolle tehdyllä ladulla. Retkeilemme läheiseen metsään ja kallioille. Toimintakeskuksen mummojen ja vaarien luokse teemme vierailuja.
TOIMINTA-AJATUS
Pyrimme antamaan lapselle aikaa, rauhaa ja tilaa toteuttaa joko ohjatusti tai itsenäisesti leikkiä yksin tai muiden lasten kanssa. Aikuinen luo omalla käyttäytymisellään rauhallisen ja kiireettömän ilmapiirin. Päiväjärjestyksessä voidaan joustaa tilanteiden mukaan.
Jokainen lapsi kohdataan päivittäin yksilönä ja yksilöllisesti sekä ryhmän tasavertaisena jäsenenä.
Luomme lapselle turvallisen päivän yhteisesti sovituilla säännöillä ja rajoilla. Säännöllinen, mutta joustava päivärytmi ja tutut aikuiset luovat lapselle turvallisen ja luottamusta herättävän ilmapiirin. Teemme yhteistyötä myös muiden ryhmisten kanssa sekä Tevaniemen koulun.
HOITOAIKOJEN VARAAMINEN
Hoitoajat varataan varhaiskasvatuksen tietojärjestelmä Päikyn kautta.
TEVANIEMEN RYHMIS
LEPPIS
Luhalahdentie 698
39590 TEVANIEMI
p. 044 7301 316
tevaniemen.ryhmis@ikaalinen.fi
Ryhmäperhepäivähoidon esihenkilö
Varhaiskasvatusyksikön johtaja Terhi Sarkki
p. 044 7301 334
terhi.sarkki@ikaalinen.fi