Siirry sisältöön

Haluaisiko teidän perheenne lisätä arkiaktiivisuutta tai muuta liikkumista?

Tässä ryhmässä iloitaan ja temppuillaan yhdessä vahvistaen lapsen motorisia taitoja sekä aikuisen ja lapsen vuorovaikutusta. Sinä aikuisena voit mahdollistaa lapsesi liikkumisen ja nauttia liikkeestä lapsentahtisesti lapsen kanssa yhdessä.

Tässä ohjatussa ryhmässä huomioidaan lapsen tarpeet sekä ikätasoinen lähestyminen. Sinä aikuisena pääset nauttimaan yhteisestä aktiivisesta tekemisestä hyvin matalalla kynnyksellä. Saattaapa mukaan tarttua myös ideoita siihen, miten liikkumisen ilo ja temppuilu voi jatkua kotona.

Lapsella tulee olla mukana oma aikuinen. Se voi olla huoltaja, kummi, isovanhempi tai muu läheinen henkilö.

1-vuotiaat temppuilevat omien aikuisten kanssa 13.1.-17.2. välisen ajan. 2-3-vuotiaat ja 4-5-vuotiaat temppuilevat myöhemmin keväällä. Tiedotamme ryhmistä myöhemmin.

Pukeutukaa perhetemppuun liikkumisen mahdollistaviin vaatteisiin. Jalassa voi olla tossut, luistamattomat sukat tai avojaloin voi myös liikkua. Mukaan voi varata vesipullon.

Jos herää jotakin kysyttävää tai epäröit, mihin ikäryhmään lapsesi ilmoitat, niin voit olla yhteydessä varhaiskasvatuksen liikunnanohjaajaan Roosaan 5.1.2026 lähtien joko puhelimitse numeroon 044 7306459 tai sähköpostitse roosa.ravantti@ikaalinen.fi.

  • 13.01.2026 17:00-17:35
  • 20.01.2026 17:00-17:35
  • 27.01.2026 17:00-17:35
  • 03.02.2026 17:00-17:35
  • 10.02.2026 17:00-17:35
  • 17.02.2026 17:00-17:35
044 7306459
Valkean ruusun areena

Ilmoittautumisaika
5.1.2026 alkaen

Harrastuksen järjestäjä
Ikaalisten Varhaiskasvatus/ Liikuttava lapsuus -hanke
https://ikaalinen.fi/kasvatus-ja-koulutus/varhaiskasvatus/liikkuva-perhe-ikaalisissa/

Harrastuksen järjestäjä vastaa tietojen oikeellisuudesta

Katso myös

Nuortenilta Vienolassa
18.04.2026
Nuorisotila Vienola (Oikotie 8, 39500 Ikaalinen)
Mixed Martial Arts
18.04.2026 13:00-16:30
Keturinkatu 2, 39500 Ikaalinen
Aikido
18.04.2026 17:00-18:30
Keturinkatu 2, 39500 Ikaalinen