Ystävät ja sukulaiset lähettävät kuitenkin kukkia ja soittelevat jatkuvasti. Nissen poika Stefan (Martin Paul) yrittää parhaansa mukaan luovia ja pysyä Nissen perässä ja saa lopulta isältään tehtäväksi kertoa hautajaisvieraille ettei heitä kaivata muistotilaisuuteen. Myös Nissen sisko Elsa (Lena Labart) saapuu paikalle, muuttaen asumaan Nissen taloon, entiseen lapsuuden kotiinsa. Elsalla on myös oma agendansa järjestelyissä Nissen vaimon poismenon jälkeen. Lopulta Nisse havahtuu ja ymmärtää, että hän ei ole ainoa, joka ikävöi hänen vaimoaan.
Klaus Härön aiempia elokuvia ovat mm. Postia pappi Jaakobille, Miekkailija, Äideistä parhain ja Tuntematon mestari.