Siirry sisältöön

Kesätyöseteli

Kesätyöseteli

Ikaalisten kaupunki tarjoaa kesätyöseteleitä nuorille kesäkuukausina 2026

Kesätyösetelin ehdot:

Kesätyöseteli on de minimis -tukea

Kaupungin maksama kesätyösetelikorvaus katsotaan työnantajalle myönnettäväksi Euroopan komission asetuksen (EU) 2023/2831 mukaiseksi vähämerkityksiseksi tueksi (ns. de minimis -tuki).
De minimis -tukien raportointivelvollisuus EU:n keskitettyyn rekisteriin (eAidRegister) on tullut Suomessa voimaan 1.1.2026 alkaen.
Työnantajan tulee:
  • seurata saamansa de minimis -tuen kokonaismäärää
  • varmistaa, ettei tukien yhteismäärä ylitä 300 000 euroa kolmen vuoden aikana
  • ilmoittaa hakiessaan tukea viimeisen kolmen vuoden aikana saamansa de minimis -tuet
Kesätyöseteli lasketaan mukaan tähän tukikokonaisuuteen.
Avustuksen myöntäminen ja maksaminen edellyttää lisäksi, että työnantaja täyttää linkistä avautuvan De Minimis – ilmoituslomakkeen.

Ikaalisten kaupunki myöntää 400 € avustuksen 15 ensimmäiselle kesätyösetelianomuksen hyväksytysti 31.5.2026 mennessä täyttäneelle

– ikaalilaiselle yritykselle tai yhteisölle, joka

– työllistää kesätyöhön Ikaalisissa kirjoilla olevan

– toisen asteen tai korkea-asteen oppilaitoksen opiskelijan

– vähintään 1 kuukaudeksi

Avustuksia myönnetään enintään 2 kpl yhtä työnantajaa/yhteisöä kohden.

Avustuksen myöntäminen edellyttää, että palkkalaskelmasta (työnantaja huolehtii lakisääteisistä palkan sivukuluista, jotka maksetaan peruspalkan päälle ja ne tulee näkyä myös palkkalaskelmasta tai erillisestä tositteesta) ja  työsopimuksesta lähetetään kopiot Ikaalisten kaupungille  31.8.2026 mennessä sekä kesätyön ehtojen täyttämisestä.

Nuorelle työntekijälle maksettava palkka ilmenee yleensä kyseessä olevan alan työehtosopimuksesta. 

 

Myönnetty avustus maksetaan työnantajan ilmoittamalle tilille ehtojen täyttyessä 30.9.2026 mennessä.

Avustusta ei myönnetä, jos

– kyseessä on palkaton työharjoittelu tai jos kuukaudelta maksettava  bruttopalkka on alle 1 000 €.

Seuraavista linkeistä löytyy tietoa nuorten työllistämiseen:

Täytä ohessa oleva sähköinen hakemus 31.5.2026 mennessä osoitteeseen

Kesätyöseteli-hakemus 2026/Ikaalisten kaupunki – Täytä lomake

Linkki avautuu toiselle sivulle 

 

Ikaalisten kaupunki/
Kolmen airon katu 3, PL 33
39501 Ikaalinen

tai sähköpostitse: niina.koivuniemi@ikaalinen.fi