Siirry sisältöön

25.7. RantaLive: Semmarit

Kuva Jiri Halttunen

Semmarit Ikaalisissa puistokonsertti la 25.7.2026.
Jo yli 35 vuotta omilla poluillaan viilettänyt showryhmä Semmarit konsertoi tulevana kesänä Ikaalisissa. Tapahtumapaikkana toimii idyllinen puisto yli satavuotiaan kartanon pihapiirissä, joka tunnetaan nykyisin nimellä Talo Rannalla.
Semmarit on tullut tunnetuksi moniulotteisesta esiintymisestään; ryhmän näyttävä live-show on omalaatuinen yhdistelmä rokkibändin keikkaa, mieskuorokonserttia, nykytanssiesitystä ja vanhan ajan iltamaperinnettä. Semmarit luo itse kaiken musiikkinsa ja maalailee tunnemaisemia rohkeasti suurella siveltimellä. Urallaan Semmarit on esiintynyt Suomen suurimpien konserttitalojen ja klubien lisäksi mm. Pekingissä, Hollywoodissa, Edinburghissa ja Lissabonissa.
Tule ja nauti näistä tunnelmista upeissa kesäisissä maisemissa Kyrösjärven rannalla.
Tapahtumapaikan osoite on Talo Rannalla, Wegeliuksenkatu 5, 39500 Ikaalinen.
Alueella on runsaasti majoitustilaa mm. Ikaalinen SPA ja useat yksityiset majoittajat.
Konsertti-iltana voit nauttia Talo Rannalla kahvilan ja baarin herkullisista syötävistä ja juotavista. Myös tuhdimpaa evästä on tarjolla aidolla tulella savustettujen grilliherkkujen parissa.
Showtime klo 19:00.
Tervetuloa!

 

kuva: Jiri Halttunen 

  • 25.07.2026
Wegeliuksenkatu 5, Ikaalinen
https://www.tiketti.fi/semmarit-ikaalisissa-talo-rannalla-ikaalinen-lippuja/116165

Tapahtuman järjestäjä
Talo Rannalla Oy

Tapahtuman järjestäjä vastaa tietojen oikeellisuudesta

Katso myös

Vappukahvila
30.04.2026-03.05.2026
Wegeliuksenkatu 5
Vappukahvila
30.04.2026-03.05.2026
Wegeliuksenkatu 5
Michael Monroe
30.04.2026-01.05.2026 22:00-01:30
Ikaalinen Spa & Resort, Huvilatie 2