Siirry sisältöön

Oppilashuolto

 

Opiskeluhuollon henkilöstö työskentelee kouluissa ja oppilaitoksissa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä yksilöiden että koko koulu- ja oppilaitosyhteisön tukena yhteistyössä muun henkilöstön kanssa. Apua ei tarvitse odottaa siihen asti, että huolet kasvavat suuriksi. Opiskeluhuollon ammattilaisten tehtävänä on tarjota tukea, neuvoja ja ohjausta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jos jokin hyvinvointiin, jaksamiseen, koulunkäyntiin tai elämäntilanteeseen liittyvä asia mietityttää.

Kouluterveydenhoitajan kanssa voi keskustella esimerkiksi ravitsemukseen, uneen, liikuntaan, mielialaan, ihmissuhteisiin tai murrosikään liittyvistä kysymyksistä. Tukea ja neuvoja on tarjolla myös vanhemmuuteen ja perheen hyvinvointiin liittyvissä tilanteissa. 

Anne Nyberg p. 050-3904234

Koululääkäri tapaa oppilaita laajoissa terveystarkastuksissa ensimmäisellä, viidennellä ja kahdeksannella luokalla. Vastaanotolle voidaan ohjata myös silloin, kun terveyteen liittyvät asiat vaikuttavat koulunkäyntiin tai arjessa pärjäämiseen.

Koulukuraattori auttaa muun muassa kaveri- ja perhesuhteisiin, tunne-elämään, käyttäytymiseen, koulunkäyntiin sekä kiusaamiseen liittyvissä asioissa. Tukea on saatavilla myös erilaisissa elämänmuutoksissa ja kriisitilanteissa.

Minttu Haveri p. 044 7301298

Koulupsykologilta voi saada apua esimerkiksi oppimiseen, keskittymiseen, mielialaan, käyttäytymiseen sekä lapsen ja nuoren kehitykseen liittyvissä kysymyksissä. Psykologi tarjoaa neuvontaa, ohjausta ja tarvittaessa erilaisia arviointeja sekä tukikäyntejä. 

Tuuli Tuomilehto p. 040 4854077

Oppilaat voivat ottaa yhteyttä opiskeluhuollon ammattilaisiin puhelimitse, tekstiviestillä tai Wilma-viestillä.