Skip to content

Kirjaston ja koulujen yhteistyö

Yhteistyösuunnitelman osapuolina ovat Ikaalisten kaupunginkirjasto ja koulut.

Suunnitelman toteutuksesta vastaavat kirjaston henkilökunta sekä alakoulujen luokanopettajat ja yläkoulun ja lukion äidinkielenopettajat. Tavoitteena on lasten lukutaidon kehittäminen, lukuinnon ja kirjastonkäytön lisääminen sekä tiedonhakutaitojen parantaminen. Suunnitelma toimii tämän työn runkona.

 

Kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetus eri luokka-asteille

Kirjastonkäytön opetuksella pyritään sekä tukemaan itsenäistä kirjaston käyttöä että rohkaisemaan oppilaita kysymään ja hakemaan apua tarvittaessa. Tavoitteena on myös kertoa kirjaston tarjoamista mahdollisuuksista ja kasvattaa oppilaista kirjastonkäyttäjiä. Opettaja on aina mukana kirjaston opetustilanteessa.

1. luokka – Tervetuloa kirjastoon

Käynnillä tutustutaan kirjastoon ja sen aineistoon ja tiloihin. Lapset saavat kirjastokortin ja heille opetetaan sen käyttöä sekä yleistä kirjastokäyttäytymistä. Mahdollisuuksien mukaan lapsille järjestetään toiminnallinen kirjastoelämys.

4. luokka – Etsitään ja löydetään

Kerrataan aiemmin opittuja kirjastonkäytön perusasioita ja leikkimielisen tekemisen kautta tutustutaan kirjaston osastoihin ja aineistoihin. Opetellaan löytämään omasta kirjastosta nuorten- ja lastenosastolta kauno- ja tietokirjoja sekä tutustutaan PIKI-verkkokirjaston avulla tiedonhaun alkeisiin.

7. luokka – Otetaan tiedonhaku haltuun

Kaksoistunnin mittaisella käynnillä kerrataan kirjastonkäytön perusasioita ja tutustutaan verkkokirjastoon ja tiedonhakuun kirjastoluokituksen ja asiasanojen avulla. Tavoitteena on, että oppilaat syventävät osaamistaan toiminnallisten tiedonhakutehtävien avulla.

Lukion 1. luokka – Perusta itsenäiselle tiedonhankinnalle

Ohjataan opiskelijaa itsenäisesti suunnittelemaan ja etsimään lähdemateriaalia tiedontarpeeseensa. Perehdytään kirjaston aineistotietokantaan ja muihin käytettävissä oleviin tietokantoihin. Lisäksi tutustutaan internetin erilaisiin hakupalveluihin ja omaksutaan kriittinen suhtautumistapa löydettyyn tietoon.

 

Lukuharrastukseen ja kirjallisuuteen liittyvä toiminta

Ikaalisten kaupunginkirjaston kirjastovirkailija vinkkaa kevätlukukaudella kaikki Ikaalisten koulujen 3.-luokat ja sopii tarkemmasta ajankohdasta ko. luokkien opettajien kanssa. Muiden luokka-asteiden vinkkauksia järjestetään palkattujen vierailijoiden avulla. Kirjasto kutsuu luokkia erikseen vinkkaukseen tai järjestää vinkkaajan koululle.

Kirjailijavierailuita järjestetään mahdollisuuksien mukaan ja niistä tiedotetaan kouluille erikseen.

Lukudiplomi

 

Muut kirjaston palvelut kouluille

Luokat ovat aina tervetulleita kirjastoon lainaamaan kirjoja huolimatta siitä, pystyykö kirjasto tarjoamaan erillistä opastusta. Kirjastoon saa aukioloaikoina tulla lainaamaan ja palauttamaan aineistoa ilman erillistä ilmoitusta. Opastusta vaativat käynnit tulee sopia hyvissä ajoin etukäteen.

Opettajat voivat esittää kirjastolle toiveita. Kirjasto voi toimia foorumina koulun projekteille ja näyttelyille. Kirjastoa on myös mahdollista pyytää mukaan erilaisiin koulun tapahtumiin, kuten esim. vanhempainiltoihin.

Kirjastosta voi tilata eri aiheisiin liittyviä kirjapaketteja. Pyynnöt kirjapaketeista tulee tehdä hyvissä ajoin etukäteen.

 

Kirjaston yhteyshenkilön rooli kirjaston ja koulun yhteistyössä

Jokaisella koululla on oma yhteyshenkilönsä, jonka kautta kirjastoon liittyvät viestit välitetään myös muille opettajille. Tietylle luokka-asteelle suunnatut viestit lähetetään suoraan kyseisen luokka-asteen opettajille. Yhteyshenkilöt osallistuvat kirjaston järjestämiin tapaamisiin, joissa kehitetään yhteistyötä kirjaston kanssa.

 

 

 

Wilson Kirwa

Wilson Kirwa kouluvierailulla


 

Kirjaston ja koulujen yhteistyösuunnitelma (pdf)


Tietokirjakerhon tutkimuksia

Lukuinto-hankkeen tietokirjakerhon tutkimuksia

 

Anneli Kanto

Anneli Kanto kouluvierailulla