Skip to content

Kirjaston ja varhaiskasvatuksen yhteistyö

Ikaalisten kaupungin varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja kirjaston yhteistyön tueksi laadittu sopimus otettiin käyttöön 1.1.2022 alkaen. Sopimuksen tavoitteena on taata kaikille varhaiskasvatuksen yksiköille ja lapsille systemaattiset ja tasapuoliset mahdollisuudet lukemisen kulttuurin ja lukuharrastuksen vaalimiselle ja kehittämiselle. Lukukulttuurin kehittyminen arjen toiminnassa vahvistaa lasten kiinnostusta ja motivaatiota lukemiseen.

Kirjaston tehtävänä on tukea varhaiskasvatusyksiköiden työtä lasten kielellisen kehityksen tukemisessa ja lukuinnon herättelyssä. Tavoitteena on myös kirjaston tarjoamien palvelujen monipuolinen hyödyntäminen.

Sopimuksen toteutumisesta vastaavat varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja kirjaston johto. Viestinnästä vastaavat nimetyt yhteyshenkilöt varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja kirjastossa. Käytännön yhteistyötä toteuttaa kukin varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja kirjaston työntekijä omien vastuualueidensa mukaisesti.
 

Yhteistyömuodot eri ikäryhmille

0-3 -vuotiaat

Kirjasto ja varhaiskasvatus pyrkivät yhdessä herättämään lasten kiinnostusta kirjoihin ja lukemiseen. Kirjasto tarjoaa varhaiskasvatuksen käyttöön lasten ikäkaudelle sopivaa kirjallisuutta.

4-5 -vuotiaat

Kirjasto ja varhaiskasvatus pyrkivät tukemaan lasten monilukutaidon kehittymistä. Lasten kirjastomyönteistä asennetta herätetään ryhmien omatoimisella vierailulla kirjaston tiloihin. Kirjaston henkilökunta jalkautuu varhaiskasvatuksen järjestämiin tilaisuuksiin, osallistuu niihin etänä tai tuottaa materiaaleja tilaisuuksissa käytettäväksi.

Esiopetusikäiset

Kirjasto on ensimmäisiä julkisia palveluja, joita lapset oppivat itsenäisesti käyttämään. Esiopetusvuonna lapset saavat kirjastokorttihakemuksen ja tutustuvat ohjatulla kirjastokäynnillä kirjaston tilaan ja aineistoihin. Kirjasto tukee esiopetusta monilukutaidon kehittämisessä.
 

Muita keskeisiä yhteistyömuotoja

Kirjalaatikot

Kirjasto kokoaa aineistopaketteja ryhmän toivomista aiheista ja teemoista. Kirjalaatikot toimitetaan kaupungin sisäisten kuljetusten mukana. Aineisto lainataan ryhmän kirjastokortille, ja ryhmät ovat vastuussa aineiston uusimisesta ja palauttamisesta ajallaan.

Omatoiminen kirjastokäynti

Varhaiskasvatuksen ryhmät ovat tervetulleita kirjastoon ilmoittamalla käynnistä etukäteen. Hyviä ajankohtia omatoimisille käynneille ovat tiistai- ja torstaiaamupäivät.

Ohjatut kirjastokäynnit

Kirjasto tarjoaa ohjattuja kirjastokäyntejä. Käynnit voivat sisältää kirjaston palveluiden, tilojen ja aineistojen esittelyä. Myös muunlaisia ohjattuja käyntejä voidaan yhdessä varhaiskasvatuksen tai esiopetuksen työntekijän kanssa suunnitellen sopia.

Kirjasto tilantarjoajana

Kirjasto tarjoaa sovittaessa tilat esimerkiksi varhaiskasvatuksen yksiköiden näyttelyille.
Muita yhteisestä sopimuksesta järjestettäviä yhteistyömuotoja voivat olla satu- ja lukutuokiot, kirjavinkkilistat henkilökunnan tai vanhempien käyttöön, sekä erilaiset lukukampanjat, hankkeet ja tapahtumat.

 

 

 

Kirjastokassit

Eskarien kirjastokassit


Kirjaston ja varhaiskasvatuksen yhteistyösuunnitelma (pdf)


Orffit esiintyy

Orffit konsertoimassa lapsille

Pirkkaset

Pirkkaset-näyttelyä