Skip to content

Kuntavaalit 2021

Kuntavaalit 2021 ovat sunnuntaina 13.6.2021

Ennakkoäänestys kotimaassa 26.5.-8.6.2021 ja ulkomailla 2.-5.6.2021 ( Oikeusministeriön muutoskirje 8.3.2021)
Äänestäminen Ikaalisissa

Äänioikeus kuntavaaleissa

Kuntavaaleissa äänioikeutettu on jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävä henkilö, joka on

a ) Suomen tai muun EU:n jäsenvaltion taikka Islannin tai Norjan kansalainen ja jonka kotikunta kyseinen kunta on 26.2.2021 (51. päivänä ennen vaalipäivää); tai

b) muun valtion kansalainen, jonka kotikunta kyseinen kunta on 26.2.2021 (51. päivänä ennen vaalipäivää) ja jolla on ollut yhtäjaksoisesti kotikunta Suomessa kahden vuoden ajan laskettuna 51. päivästä ennen vaalipäivää; tai

c) EU:n tai Suomessa toimivan kansainvälisen järjestön palveluksessa ja jolla on asuinpaikka kyseissä kunnassa 26.2.2021 (51. päivänä ennen vaalipäivää) edellyttäen, että hänen tietonsa on talletettu hänen pyynnöstään väestötietojärjestelmään ja että hän on kirjallisesti ilmoittanut Digi- ja väestötietovirastolle viimeistään 25.2.2021 (52. päivänä ennen vaalipäivää) haluavansa käyttää ääniokeuttaan kuntavaaleissa

 

Päivitettyä tietoa vaaleista:
Kuntavaalit 2021

VAALITULOKSET OHEISESTA LINKISTÄ:

https://ikaalinen.fi/ajankohtaista/keskusvaalilautakunnan-kokous-16-6-2021-vaalitulokset/