Ranta-alueelle rakentaminen suoraan rakentamisluvalla edellyttää pääsääntöisesti voimassa olevan kaavan mukaista rakennuspaikkaa. Kaavana voi olla joko rakennuslupaan oikeuttava rantayleiskaava tai ranta-asemakaava.
Poikkeamispäätös tarvitaan, kun alueella ei ole voimassa olevan kaavan mukaista rakennuspaikkaa tai hanke on kaavan tai rakennusjärjestyksen vastainen. Myös rakennuksen käyttötarkoituksen muutokseen tarvitset ranta-alueella usein ennen rakentamislupaa poikkeamisluvan, siitä on kerrottu tarkemmin rakennuksen käyttötarkoituksen muutos –sivulla.
Ranta-alueelle haettavissa poikkeamisluvissa noudatetaan Ikaalisten ympäristölautakunnan päättämiä mitoitusperusteita. Jos mitoitusperusteet eivät täyty esim. emätilan rakennusoikeuden puolesta, niin lupaa poikkeamiseen ei tällöin voida myöntää. Sellaista rakentamista ei voida sallia poikkeamisluvalla mikä ei olisi mahdollista kaavallakaan.
Ranta-alueella käytettävät mitoitusperusteet poikkeamispäätösten valmistelussa
Ilman poikkeamista voidaan suoraan rakentamisluvalla sallia kuitenkin olemassa olevan asuinrakennuksen korjaaminen tai vähäinen laajentaminen
Huomioithan, että poikkeamispäätöksen jälkeen rakentamiseen tarvitaan vielä usein rakentamislupa, jota haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta. Lisätietoja saat rakennustarkastajalta.
Poikkeamishakemus jätetään rakennusvalvontaan sähköisesti Lupapisteen asiointipalvelun kautta, www.lupapiste.fi
Liitteeksi hakemukseen tarvitaan asemapiirros sekä naapurien kuuleminen. Asemapiirroksesta ja naapurin kuulemisesta löydät lisätietoa tältä sivulta.
Hakemukselta tulee käydä ilmi hakijan perustelut poikkeamiselle. Perustelut ei tule olla henkilökohtaisia. Perustelut kirjoitetaan lupapiste palvelussa hankkeen kuvaus- osioon.
Lausuntojen jälkeen hakemus valmistellaan seuraavaan ympäristölautakunnan kokoukseen. Päätökset poikkeamisluvissa tekee ympäristölautakunta. Ympäristölautakunnan kokouksia on tavanomaisesti n. 1-2 kk välein.
Ympäristölautakunnan päätöksen jälkeen poikkeamisluvan lainvoimaisuuteen kuluu aikaa tavanomaisesti n. 2 kk, mikäli päätökseen ei haeta muutosta muutoksenhakuaikana.
Suosittelemme hakemaan poikkeamislupaa hyvissä ajoin ennen aiottua rakentamista. Poikkeamislupaprosessiin kuluu aikaa tavanomaisesti 4-6 kk. Poikkeamislupa on voimassa maksimissaan kaksi vuotta.
Asemapiirroksen laatimiseen suositellaan käyttäväksi ammattilaista, mutta sen voi laatia itsekin, mikäli osaamista on riittävästi. Viimeistään rakennuslupavaiheessa tarvitset pääsuunnittelijan piirtämän asemapiirroksen.
Asemapiirroksesta tulee selvitä seuraava asiat:
Naapureille on varattava tilaisuus lausua mielipiteensä hankkeesta. Naapurin täytyy saada joko kunnalta tai hakijalta riittävä tieto hankkeesta, että hän voi esittää mielipiteensä. Nämä tiedot tulee esittää hakemuksen liitteenä olevalla asemapiirroksella. Naapurin myönteinen mielipide ei ole poikkeamisen saamisen välttämätön edellytys, eli kyseessä ei ole suostumuksen pyytäminen. Naapuri saa hankkeen näin tietoonsa ja saa esittää oman mielipiteensä, millä voi olla merkitystä päätöksenteossa sekä hakijalle, joka voi vielä harkita mahdollisia muutoksia hakemukseensa. Naapuri voi kuulemisen jälkeen seurata hakemuksen etenemistä, ja naapurilla on oikeus vaatia muutosta päätökseen.
Vaihtoehdot naapurin kuulemiseen:
Hakija kuulee naapurit:
Lupapisteen kohdassa Lausunnot luvan käsittelijä valitsee kuultavat naapurit. Hakija voi kuulla naapurit sähköisesti lisäämällä lupapisteessä lausunnot osiossa heidät sähköpostiosoitteensa. Naapuri saa hankkeelle sähköpostiinsa linkin, jonka kautta naapurit pääsevät antamaan kuulemisen vahvan tunnistautumisen jälkeen sähköisesti.
Jos kuuleminen Lupapisteen kautta ei onnistu, hakija voi kuulla naapurit myös seuraavasti:
Mikäli hakija ei saa kuultua naapuria yrityksistä huolimatta, tulee kuuleminen jättää tällöin kaupungin tehtäväksi.
Kaupunki kuulee naapurit:
Hakijan pyynnöstä kaupunki voi kuulla naapurit, jolloin valitaan kyseinen kohta Lupapisteen Lausunnot-välilehdellä tai kirjoitetaan pyyntö Lupapisteen keskusteluun.
Kunta varaa naapureille vähintään 7 vrk aikaa esittää muistutuksensa hakemuksesta. Lisäksi varataan postin kulkuun 7 vrk. Jos hankkeella on huomattavaa vaikutusta naapureita kauempana olevien asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin, hakemuksesta kuulutetaan kunnan toimesta kunnan ilmoitustaululla ja ilmoitetaan paikallislehdessä. Kuulemisesta peritään kulloinkin voimassa olevan taksan mukainen maksu.
Poikkeamisluvan 7+30 päivän muutoksenhakuaika alkaa siitä, kun lautakunnan kokouspöytäkirja on tarkastettu ja kuulutettu kaupungin sivuilla. Ympäristölautakunnan päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen valituksen muutoksenhakuaikana Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Muutoksenhakuajan umpeuduttua Ikaalisten kaupunki hakee lainvoimaisuustodistuksen Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta. Lainvoimaisuustodistuksen käsittely kestää hallinto-oikeudessa vähintään viikon. Poikkeamislupa voidaan todeta lainvoimaiseksi, kun lainvoimaisuustodistus on saatu. Poikkeamisluvan käsittelystä kuluu näin ollen tavanomaisesti n. 2kk siihen, että lupa on lainvoimainen.
Ennen kuin ryhdyt kaupantekoon, ota selvää haluamasi tontin kaavallisesta tilanteesta ja kaavan sisällöstä. Helpoimmin rakentamaan pääsee kaavoitetuilla alueilla, joilla on vapaita tontteja ja alueen maanomistajat ovat halukkaita niitä myymään. Jos kuitenkin päädyt hankkimaan tontin kaavattomalta alueelta, on hyvä tehdä ensin kaupasta esisopimus, koska hanke tarvitsee poikkeamisen. Lopullinen kauppa tehdään tällöin vasta, kun tarvittava lupa poikkeamiseen on saatu.
Kaavoittaja
Mika Wallin
044 730 6232
mika.wallin@ikaalinen.fi
Käynti – ja postiosoite:
Kolmen airon katu 3
39500 Ikaalinen