Kesämaisema Kovelahdesta
Kovelahti & Koveranta on kuin lämminhenkinen kylänvanhin, joka kulkee saappaat jalassa pellon reunaa pitkin, tervehtii jokaista vastaantulijaa ja pysähtyy kuuntelemaan. Hän kantaa mukanaan menneiden sukupolvien viisautta, mutta pitää taskussaan älypuhelinta, jolla hän pitää yhteyttä kyläläisiin ja maailmaan. Hän järjestää talkoita, ohjaa nuoria 4H- toimintaan ja säilöö syksen sadon mehuasemalla – kaikki yhteisön hyväksi. Hänen sydänmensä sykkii luonnon rytmissä, ja katse on lempeästi tulevaisuudessa.
Kovelahti on Kyrösjärvestä luoteeseen pistävä kapea ja yli 10 km pitkä lahti. Tämän luonnonkauniin lahden perukassa on Kovelahden kylä, eteläisellä rannalla sijaitsee Koveranta ja pohjoisen puolella Tuhkuri. Välikylä asettuu länteen Kovesjoen ympärille vasten Jämijärven rajaa.
Kovelahden maisemat ovat vaihtelevan rikkaita ja kauniita Kyrösjärven hellässä poukamassa ja Kovesjoen virtaavissa vesissä. Kylät ovat vireitä ja elinvoimaisia tukeutuen voimakkaasti maatalouteen. Kylissä on monia luomuviljelijöitä sekä maidontuottajia ja porsastuottaja. Lisäksi maatalouden yhteyteen on kehitetty monenlaisia sivuelinkeinoja kuten hunajatuotantoa. Kylissä toimii myös useita pienyrityksiä.
Kovelahdessa toimii kyläseura Kovelahden seudun kylät, metsästysseura nimeltään Kovelahden erämiehet ry, 4H-kerho ja lisäksi useita kansalaisopiston piirejä, joista suosituimmat laulupiiri ja jumppakerho. Kyläseura ja muut aktiiviset yhdistykset järjestävät monenlaista toimintaa ympäri vuoden. Suurin osa tapahtumista järjestetään Kovelahden keskeisimmässä kokoontumispaikassa, Kovelahden Nousulassa. Nousulalla on myös omat nettisivut www.nousula.fi
Kylältä etäisyydet Ikaalisten, Parkanon, Jämijärven ja Kankaanpään keskustoihin ovat vain 20-25 kilometrin päässä. Tampereelle matkaa kertyy n. 70 km.
Usvaa Kovelahdessa Kuva Seija Heikkilä